sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

VIIKKO 10 - WEEK 10

MAANANTAI 4.3.2019 - MONDAY 4th MARCH 2019


Taivaalta tuprutti melkonen lumimäärä toissapäivänä Oulun seudulle. Oulun Tervahiihto myös sai osansa sääolosuhteista, mutta osallistujat ja järjestäjät selvisivät kunnialla, kurkkaapa täältä hiihtäjien kasvojen ilmeitä: 


Lehtimajanjuhla...Feast of Tabernacles 2019

Mutta, mutta uusi aika on koittamassa Suomessa ja Israelissa tänä keväänä, lähestyvät parlamenttivaalit saa molemmissa "sinivalkoisissa" maissa kansan vaaliuurnille. Jopa vaalikuume nousee!! On syytä olla seuraamassa molempia maita vaalien kannalta, päättäjien päätösten kautta eletään seuraavat lähivuodet yhteiskunnallisesti, Niin Suomen eduskunta kuin Israelin Knesset olisi syytä saada Raamatun sisältöön pitäytyviä päättäjiä - rukoillaan tämän puolesta, nyt on sen aika!
Varsinainen vaalipäivä Suomessa 14.4. ja Israelissa 9.4.!!






Niin, uuden alku myös lokakuussa, tällä työ.nimellä kulkee Jerusalemin Kansainvälisen Kristillisen Suurlähetystön syysjuhla Israelissa. Muutaman kerran olen itse saanut vierailla lehtimajanjuhlissa ja nimen omaan muutamassa iltajuhlassa.  Raamattu puhuu myös Israelin ennalleen asettamisesta (uudesta ajasta) ja myös koko maailman ennallistamisesta, Jumalan suunnitelmat näin varmasti toteutuu, miten ja milloin - Hän sen yksin tietää ja luo elementit asian toteutukselle. 

Perinteinen hengellinen laulu sanoo "joka aamu on armo uus", ja näin varmasti myös ihminen voisi ajatella elämäänsä. Tänäkin aamuna kun heräsit tähän päivään Jumalalla on sinulle jokin suunniteltu asia, rukoile ja aloita päivä Hänen seurassaan, pyydä johdatusta elämääsi - juuri tähän päivään.

Valtava sanoma Ilmestyskirjasta:
ILM 21:1-3
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa

Ja sanoma jatkuu, jakeet 5-6
Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet". 6Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

Elämän veden lähteestä...se on lahja Jeesukselta, Halleluja!


I think many of us think about our life and how could it go better and better. In the Bible there is often mentioned...the new beginning. Both countries, Finland and Israel, we have elections for parliament this spring. It means the new Parliament and members who will rule our countries.
It is blessed that we pray for elections this spring, we really hope members who lift Bible message emphatic and clear out. Election day in Finland 14th april and in Israel 9th april.
Also ICEJ (International Christian Embassy Jerusalem) has this year a Feast with new Beginning.
At october thousand of christian will gather in Jerusalem to celebrate God`s purpose to whole world and especially for Israel.
In the Bible there is several verses for "new season" and God will do remarkable restoration for the world and ofcourse for Israel. When deos it happen, He only knows the timetable.

Here comes somthing srtong from book of Revelation
REVELATION 21:1-3
And I saw a new heaven and a new earth: for the first heaven and the first earth were gone; and there was no more sea. 21:2 And I saw the holy town, new Jerusalem, coming down out of heaven from God, like a bride made beautiful for her husband. 21:3 And there came to my ears a great voice out of the high seat, saying, See, the Tent of God is with men, and he will make his living-place with them, and they will be his people, and God himself will be with them, and be their God

And it continues...verses 5-6
See, I make all things new. And he said, Put it in the book; for these words are certain and true.     And he said to me, It is done. I am the First and the Last, the start and the end. I will freely give of the fountain of the water of life to him who is in need.

Water of life...that comes from Jesus, Halleluja!!

Finnish gospel singer Pekka Simojoki and song name "Fountain".
Pekka Simojoki ja laulu "Lähde"





Tähän sopii myös eilisen juoksulenkin kuva, pirteä pakkassää ja reilu 12 km:n taivallus Kiimingin Jäälistä kotiin Haapalehtoon. Hyvälle tuntui ja tällä viikolla tulossa muutama tällainen juoksulenkki lisää. Alkaa viimeinen todellinen viikko ennen Jerusalem matkaa.
Auringon ja uuden ajan kajo...the new beginning

If you read and follow sekular media you can simply notice how one-sided it is when discussing Israel. It is utmost difficult to understand where this unger and obsession against Israel based on.
There is still media who can handdle Israel like a normal issue, and that media comes from christian media people. Now it has been twice big conference in Jerusalem where Israeli government has invited people all over world and they have had opportunity to discuss these things by face to face.
Ofcourse this kind of meetings are recommended, many misunderstandings can be block. Also from Finland there has been reporters and media leaders.
Check this link:
https://www.breakingisraelnews.com/115564/christian-media-summit-2018-review/



Olet varmaan huomannut, medialla on suuri valta kun vaikutetaan tavallisiin ihmisiin erilaisissa maailman ja kotimaankin tilanteissa. Näin myös on Israelin laita kun keskustelussa on ns. "palestiinan kysymys". Israelia kohtaan ns. sekulaari media, ja peräti YK:n alaiset organisaatiot, on ollut huolestuttavan yksipuolinen uutisoidessaan, ei tuoda oikeastaan lainkaan esille sitä mitä alueella todellisuudessa tapahtuu ja mikä johtuu mistäkin. Tähän problematiikkaan Israelin hallitus ja maan päättävät tahot ovat halunneet vaikuttaa ja ovatkin kutsuneet jo kaksi kertaa maailman johtavaa mediaa paikan päälle. Kyseessä nimenomaan kristillistä mediaa, koska ovat nähneet heidän vaikuttimensa toimia Lähi-idän väliin kaoottisessakin tilanteessa Israelia arvostavasti ja heidän asemaansa kuunnellen. Suomestakin on mukana vaikuttajia, monia lähetystyön järjestöjä joilla on näköalaa maailmanlaajuisesti.

Tästä pääset kuuntelemaan Avainradion uutisointia, äänessä Niilo Närhi Avainmedian toiminnanjohtaja
https://www.uskotv.fi/jaksot/avainradio-israel-media-summit/


Oulun seudun hiihtoloma näyttää parastaan ilmojen puolesta, eilen hieno päivä ja tänään myös tulossa kirkasta pakkassäätä...kuva puhuu puolestaan - kotiovelta tänä aamuna napattu. Kelpaa ulkoilla tai osa tietysti sisätilossa harrastavat, mutta toivottovasti mahdollisimman moni liikunnan kanssa olisivat tekemisissä,. Vallankin nuoret koululaiset ja jo täysikään ehtineet nuoret aikuiset. Viime aikoina on puhuttu siitä, että liian vähän liikutaan. Varmastikin liikunnan kautta elämän moniarvoisuus saa ulottuvuuksia, jotka kantavat pitkälle, näin uskon.
Aurinko nousee...just rising up from east
Raamatun ajan ihmiset liikkuivat paljon kävellen välimatkoja, Jeesus, apostoli Paavali ja muutkin aikakauden henkilöt kokivat jaloilla liikkumisen kautta asiat ja evankeliumin sanoma eteni "apostolin kyydillä" eli jaloilla. On ollut melkoista taivaltamista kun tietää millaiset olosuhteet ovat olleet, mäkiä, vuoria, ja eikä lämpötilakaan kovin helppo ja otollinen, kuuma Lähi-idän ilmanala vaati varmasti veronsa.


Raamattu kertoo myös jalkojen merkityksestä ja siitä kuinka evankeliumin eteenpäiin vienti onkin siunattua. Vaivannäkö Herrassa ei ole turha, Hän varmasti kulkee vierelläsi kun teet työtä pyytteettömästi ja ilman hyötynäkökohtia, on oltava lähellä Pyhän Hengen ääntä ja johdatusta.
Tässäpä muutama jae, joissa matkataan myös jalkaisin:
Psalmi 84:6-7
Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla
Room. 10:15
Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!

Siinäpä alla seuraavaksi taivaltajia toissa vuoden 2017 tapahtuman tiimoilta. Näissä maisemissa  2000 vuotta sitten oli merkittävä Jumalan ilmestymisen aika, toki hiukka erilaisia katuja ja kujia silloin, mutta maantieteellisesti paikka on sama.



In my hometown we have winter holiday going on and all school pupils and many families they are resting, and ofcourse spending time together...somebody adroad, and other in homeland Finland.
Winter and snow in Finland...now it is the best time!
So many finnish people they are practicing sports during this week, walking, running, skiing, swimming, slalom, etc...
But especially walking in the time of Bible, that was very common way to train and keep in good condition, there was not cars, planes, train...horses and other animels yes. But walking, that is simply method to travel. So Jesus, apastol Paul and other people they simply walked.

Bible says something about foot and walking:
PSALMS 84:6-7
ROMANS 10:15

The video above, there is Jerusalem Winner Marathon 2017, watch and see. In the same area there lived Jesus and other important people. How exciting!



Suomalainen matkanjärjestäjä Kinnerettours on jo vuosia tuonut Israeliin matkaajia ja tarkoituksena tutustuttaa maan patikkareitteihin ja polkuihin. Heikki Kangas omaa valtavan tietämyksen tästäkin osa-alueesta, niinkuin monesta muustakin mitä Lähi-idässä on. Hänen asiantuntemus on merkittävä ja olenkin saanut olla Heikin "matkassa" useat vuodet monenlaisten toimien kautta.
Olemme mm. toimineet suomalaisessa yhdistyksessä nimeltään Lev Hatsafon - Pohjoisen Sydän, ja tässä yhdistystyössä on erityisesti noussut esiin vähäosaisten auttaminen. Usein vähäosaiset kärsivät, ja sydän sekä sisin on rikki. Tässä Lev-työssä on varmasti Jumalan käsi mukana, mm. Psalmin kirjassa 51 sanotaan..."Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala hylkää". http://levhatsafon.com/
On hyvä kun suomalaiset auttavat hädässä olevia Israeliin, niin juutalaisia, arabeja kuin druuseja.
Eräs avustuskohde (hädässä oleville tytöille) sijaitsee Natanyassa, joka onkin todella kaunis kaupunki, Sen hiekkarannoilla on maratoonari monet lenkit tehnyt ja jo heti aamutuimaan.

Tästä pääset katsomaan Kinnerettourssin nettisivuja:

Kaunis Natanya...beatiful Netanya


Aivan huippupäivä Oulussa, niinkuin kuvista näkyy. Aurinko paistaa ja kyllä oli hyvä mieli olla baanoilla. Tällä kertaa olikin ns. kahden lajin peräkkäinen päivä. Ensin mentiin karvapohjilla perinteistä ja sitten toisena Asics tossuihin hyppääminen...1,5 tuntia yhteensä, ja Patmos-mieli mielenpäällä. Hikipisarat muuttuvat senteiksi ja euroiksi. Nimittäin matkanteko-projekti edelleen allekirjoittaneella päällä; 1 km = 1 euro. Ja apu menee Patmos Lähetyssäätiön kautta IsraelApuun.

Vaihtoehto löytyy?...which way?

Suksilta juoksubaanalle...first ski, second run

Häikäisee...bright sunshine
Mieleni minun tekevi...cannot be without
What a amazing day in Oulu hometown. As you can see photos, sun and clear heaven...what can you wait more! Training by cross country ski and some running kilometers, all 1,5 hours. And still I am "working" with Patmos and their IsraelHelp. One kilometer is one euro, so with training my sweat changes cents and euros. Happy to help and in the same time my health and condition will remain in top.


Jopas jotakin, maratoonari on nyt listoillla. Niin, olen tulevien kansanedustajavaalien ehdokas KD:n listoilla Oulun vaalipiirissä(kristillisdemokraatit). Prosesilla oli oma tarinansa kun mukaan lupauduin, mutta reippaasti kohti vaaleja nyt mennään ja tottakai ensin kohti Jerusalemia.
Alla olevasta linkistä näet koko Suomen tilanteen ehdokkaista, oman nimeni kohdalla ei ole vielä kuvaa, mutta se korjaantuu huomenna kunhan pääsen studio-olosuhteisiin sen teetättämään.

Ja nyt alla kuvaus siitä, miten vaalien haasteisiin oman ajatusmaailman kautta olen menossa.
SLOGAN"Lähimmäisyyden sillanrakentaja" - kristilliseltä arvopohjalta paikkakunnan ja koko maan hyväksi.
Tästä pääset katsomaan tarkemmin ajatuksianihttps://vaalit.kd.fi/2019/nayta/7768/


This is amazing, now I am a candidate for Parliamentary election in Finland. One friend from your church asked me to come christian democrat candidate. After two days thinking I answered YES.
So marathon runner stands for christian values in finnish society...two things which are now "on duty"  and strongly working for during few weeks.
Interesting spring is coming!!
Finnish Parliament election day will be 14th april 2019.




Oulun seurakunnastamme on lähtenyt maailmalle eräs naishenkilö, jonka moni on nähnyt toimivan Israelissa Yad Vashem vainojen museon alaisuudessa. Tohtori Susanna Kokkonen on kuitenkin tänä päivänä toisenlaisessa tehtävässä, Jerusalemissa 10 vuoden palvelutyön jälkeen hän päätti siirtyä toisiin tehtäviin ja on nyt puhumassa erityisesti vainottujen kristittyjen puolesta.
Hänen tietämys holokausti-asiantuntijana tietysti tukee nyt alkanutta uutta työtehtävää ja uskon että hänen tietämystään halutaan käyttää ympäri maailmaa. Hänen kirjansa "Matka Holokaustiin" kertoo hyvin siitä mitä tänä päivänä itseasiassa näemme ja kuulemme liittyen Israeliin. Myös oheisen artikkelin otsikko on hyvin kuvaava siitä missä mennään.
Seuraa hyvä lukijani Susanna matkaa facebookista, hänen omilta sivuiltaan.

From my home town and home church is one woman who has now strong influence in the world. Dr Susanna Kokkonen has been Yad Vashem museum in Jerusalem during 10 years. Now she has a new service and she work for suffering christian people. Above you can see her photo from finnish magazine. And by facebook Susanna has own pages and there you could follow her journey all over the world.


Kyllä oli mukava käydä valokuvaamossa pitkästä aikaa, ja saada ammattilaisen palvelua liittyen tuleviin vaaleihin. Oululainen Studio Ollilan kautta asia hoitui ja olen tyytyväinen kuvaankin, joka esille tulee. 




Tästä matka jatkuu, mutta olipa tänään myös Oulun alueen hiihtolomalaisillakin erkoisen hieno päivä, aurinko paistoi ja peräti jo vähän lämmitikin. Pohjoisen perukan ihmiset alkavat heräämään kun kevät lähenee, huippujuttu. Katsopa näitä kuvia, jotka eteeni sattuivat hiihtobaanalla.


Lepotauko paikallaan...time to rest

Laskettelua Oulun korkeuksilla...slalom by Oulu city

Eräkämppä...anybody home?

Laavu ja makkaraa...desert wonderland with finnish sausage

Mutta mutta, aamu alkoikin huipusti. Radio Patmos oli yhteydessä allekirjoittaneeseen ja mukana olikin merkittävä vieras radioaalloilla. Oulun kaupungin valtuuston puheenjohtaja Juha Hänninen antoi aikaansa ja meillä oli siunattu haastatteluhetki suoraan Oulun ykköspaikalta.
Juha on ollut mm. Suomen edustaja olympialaisissa v. 1984 Los Angeles, laji nyrkkeily. Hänen taustassa on monta muutakin saavutusta, mm. teologian kandidaatti...siis pappismies.
Saimme Juhan kanssa keskustella suorassa lähetyksessä liittyen tähän projektiini mutta samalla tuli esille kansanedustajavaalit, olemme molemmat ehdokkaina. Juha kokoomuksen riveistä, minä taas KD:n puolella. Mutta sovussa tottakai oltiin ja tuo minun Slogan sopii vallan hyvin tähänkin tilanteeseen: "Lähimmäisyyden sillanrakentaja" - kristilliseltä arvopohjalta paikkakunnan ja koko maan hyväksi".


Oulun kaupungintalo...Oulu City Hall
Tämä raamatun paikka tuli esille tänään, kyseessä Jerusalem.
JESAJA 62:3 

Mutta Jumalan kädessä voimme olla kaikki kun vain annamme sille mahdollisuuden. Rukoile sinäkin miten voisit olla mukana Luojamme iankaikkisessa suunnitelmassa.


Bible says in Isayah 62:3
"And you will be a fair crown in the hand of the Lord, and a king's head-dress in the hand of your God."
This bible verse was this morning in Radio Patmos when I was in a interview with my friend Juha. We had special time to discuss with reporters by direct broadcast. Juha is my home town leader, leader of city council, and he has many special issues in his life. For example he was in olympic games in Los Angeles 1984 and represending Finland in boxing. He is a father for 4 girls and he has influence in many ways our hometown life. Jesus is also i his heart and may God bless his services in different branches.




Nyt pitää kirjoittaa myös asiasta joka on puhututtanut Suomen ev. lut. kirkkoa ja muitakin. "Uskotko Jeesukseen vai et" eli Jussi Mäkelä Vuosaaren kirkkoherra on ollut suurennuslasin alla aiheesta ja juuri menossa Radio Patmos aamuohjelmassa hänen vierailunsa (pe 8.3. klo 9.00). Hän on rohkea kun sanoo, että vain usko Jeesukseen pelastaa, ei kaste. Mutta totta se on ja jokainen Raamattua lukeva osaa sen sieltä lukea. Hyssyttely ja asioista puhumattomuus on todella erikoista. Tästä alla pääset katsomaan hänen haastatteluaan TV7 ohjelmassa "Vieraana Jussi Mäkelä"
https://www.tv7.fi/vod/player/55048/

APT. 16:31
Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut



Oh, here comes special photo, every runner will get like this when manages FinishLine. I have 4  medals from previous years and now the 5th is coming. Every happening have been different and also this 2019 will be. They are waiting 35000 participants to Jerusalem, so not alone running. Hopefully have some discussion during running, I like to get to know other runners.
Hieno mitalli muistoksi...beautiful memory for every runner
Maalilinjan ylityksen käteen annetaan ohneinen mitalli, joten hieno muisto tapahtumasta tulossa. Itselläni jo 4 edllistä tapahtumaa ja siis nyt tällainen tulossa. Toki tapahtuman muistot tulevat olemaan muutakin kuin mitalli. Itselläni "on pelissä" myös ihmiskontaktit, joidaen kautta haluan lähestyä ihmistä/imisiä ja tehdä tuttavuutta luonnollisen keskustelun kautta ja jos avautuu myös samalla hengellinen asia niin hyvä niin. Helppoa on toki puhua Israelin merkityksestä Jerusalemissa ja moni avautuu keskusteluun, onhan kaupunki kaikken huulilla...siis ympäri maailman.
Tässä hyvä esimerrki siitä mikä Jerusalem onkaan:
SAK. 12:2
Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.




Israelin sukukunnat ja pakanat...Israel and gentiles
Ruuben, Isaskar, Leevi, Juuda, Sebulon, Naftali, Gaad, Asser, Daan, Joosef, Benjamin, Simeon.
Sukukunnat ja pakanat, hyvin kuvaava puu siitä missä saamme ola mukana; JALO ÖLJYPUU

ROOM 11:

ROMANS 11:


Viikko alkaa olla lopuillaan ja samalla alkaa vähenemään mahdollisuudet harjoitella ennen matkaa. Tänään oli juoksun vuoro, ja paikkana naapurikunta Kempele. Oman äidin luona käynti ja samalla hikilenkkiä tutuilla pyöräteillä, täällä kun olemme perheen voimin asuneet usean vuoden ajan ja täällä lapsemme mys kävivät koulunsa. "Hyvä kasvaa Kempeleessä" - toteaa kunnan nettisivu.
Alkaa todellakin laskeutunminen kohti Jerusalemia, ensi viikon alusta muutamia jörjestelyjä ja matkaan liittyviä valmisteluja...kohta siis mennään.

Ei voi eksyä...no change to get lost

Tuttu kyltti vuosien takaa...wellknown running baana

Siinäpä pari otosta lenkkibaanan varrelta. Linnakangas on Kempeleen puolta ja Metsokangas puolestaan Oulua. Alueet rajoittivat toisiinsa, kunnan raja siinä välissä.

Taas yksi valmistuu...new houses are built in Kempele

Kempeleen kasvutahti on todella kovaa, asuntoja rakennetaan tiiviiseen tahtiin ja tottakai palvelujen on seurattava perässä. Tämä saa aikaan sen, että moni on kiinnostunut muuttamaan Kempeleeseen ja Oulun läheisyys on tietysti Kempeleen etu. 


Just closing week 10 and very soon forward and marathon journey will be very near. Just yesterday running in my previous hometown Kempele and some photos during my training. This Kempele is very interesting place, there is strong influence for business companies, and also many people are moved from countryside to this "nearby" Oulucity. Kempele has own slogan in internet page: "it is good to grow in Kempele" and that is true. Many services and infrastructure has well planed in this small commune. 

So in the Bible there is important massage for the place where do you live:
JEREMIAH 29:7


Meidän itsekunkin on hyvä toimia paikkakunnalla tai missä asumme sen asian eteen, jota Raamattu meille Jeremian kirjassa tähdentää eli paikkakunnan parhaaksi:
JER. 29:7

The best way to work for the place where do you live is to go your own homechurch...and now I will go there.This is my church 



Huoketteleva mainos; kahvila auki...hmm, coffee place open

Great cross country ski day this afternoon after my church sunday meeting. Our pastor spoke about Old testament and some issues for exodus...israeli people out of Egypt. Also we believers of Jessuah have to go out our "egypt" and reach the purpose what God has planned us. And in this plan there is important meaning...and that is ofcourse Israel.
THE HOLE WORLD WILL BE BLESSED BY ISRAEL!
EZEKIEL 39:7

HES. 39:7

Oli hieno päätös viikolle 10, sunnuntai jumalanpalveluksen jälkeen hiihtobaanaa tunnin verran ja maistui kyllä. Tuli kyltti eteen, joka oli houkutteleva; Auranmaja, jossa on kahvila. Piti tosissaan harkita, mutta oli liian kaukana. Jätin väliin. Mutta mikä tärkeintä; lähetyskassa karttui taas tahtiin 1 km = 1 euro, ehkäpä Patmos kiittää ja kumartaa.

Mutta mutta...tänään seurakunnan tilaisuudessa pastori kertoi exoduksesta ja siitä kuinka israelialiset lähtivät aikanaan Egyptistä. Näin on myös meillä Jeesukseen uskovilla, meidän on lähdettävä "egyptistä" ja katsottava kohti sitä mitä Jumala on meille tarkoittanut. Ja tässä Jumalan tarkoituksessa on vahvasti mukana tietysti Israel. Oheinen Hesekielin kirjan jae puhuu vahvasti siitä mistä on kyse.
Eritoten pakanakansat tulevat tietämään - Halleluja!
ISRAEL ON SIUNAUKSENA KOKO MAAILMALLE.


Ei kommentteja: