keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Heinäkuu 2015

KESKIVIIKKO 1.7.2015
Kesän eteneminen joutuu ja olemme jo heinäkuun alussa. Oulun korkeuksilla säätilat ovat olleet epävakaiset, paitsi tänään sattuikin n. +20 asteen lämpötilan päivä.
Tuleville päiville on luvattu samantyyppistä.

Omat juoksutreenit ovat olleet hieman tasapaksuja, on ollut hieman vaivaa oikeassa lonkassa eli etureiden - quadricepsin - kiinnityskohdissa. Venyttelyjä vain lisää peliin.
Huomenna torstaina tarkoitus suoriutua 1,5-2 tunnin juoksulenkistä.
Elokuun puolella, 8.päivä, on Z-Maraton Kempeleessä joka tähtäimessä edelleen. Nyt pari viikkoa käydään pitkiä hidasvauhtisia kilometrejä, ja sitten aletaankin laskeutumaan kohti Kempeleen tapahtumaa. 

Teille ensi kevään matkalle tähtääville, jotka olette juoksujuttuja harjoittaneet kävelylenkkien lomassa, olisi hyvä nyt aloittaa pelkkiä juoksulenkkejäkin. Mennään (4 harjoitusta/viikko) niin, että 20-30 min. lenkit viikon alkuun (ma ja ke) ja loppuviikkoon yksi kävely (to - 60 min.) ja yksi juoksulenkki (la - 30 min.). Muista venyttelyt, ja ennen ja jälkeen harjoituksen.
Toki ei ole kiellettyä lisätä myös kävelyosuus juoksun alkuun tai loppuun, pääasia kuitenkin että aloitat lisäämään/pidentämään juoksun määrää.

Jos tuntuu että ma ja ke juoksukerrat tulee liian lähelle toisiaan ja jaloissa tuntuu liiaksi niin vaihda toinen kävelykerraksi. Hyvä olisi kuitenkin nyt kokeilla vähintään 2 juoksuharjoitusta viikossa.
Oman tuntemuksen mukaan hyvä kuitenkin edetä.


Sittenpä jotain hengellisen kentänkin asiaa...

Laitan tässä mielenkiintoisen ohjelman TV7:stä katsottavaksi. Suomessa vaikuttaa hengellisen työn puolella pariskunta-duo Ulla ja Pete. Olen saanut kerran kuunnella heitä livenä Helsingin Saalemissa ja silloin heidän otteensa musiikkiin ja esiintymisensä vaikuttivat minuun.
Heillä onkin monipuolinen ohjelmatarjonta ja usein aiheena mikäs muu kuin Israel ja juutalaiset. He ovat ymmmärtäneet syvällä tavalla ko. maan ja kansan olemassaolon Jumalan valinnan sekä sanoman kannalta.

Ulla ja Pete nettisivuille tästä:

Valittu, vainottu kansa:

Tämän 1,5-tuntisen ohjelman äärellä pääset seuraamaan laadukkaasti tehtyä ja koskettavaa katsausta juutalaisten vaiheisiin sanoin ja sävelin.
Omalla sydämellä samanlaisia ajatuksia mitä on duolla Ulla ja Pete, he ovatkin tulossa syksyllä Lev Hatsafon - Pohjoisen Sydän nimisen yhdistyksen 10-vuotisjuhliin Turkuun 12.9.2015.
Olen itse aktiivisesti mukana ko. yhdistyksen työssä. Tervetuloa mukaan Turkuun.
Tästä yhdistyksen sivuille:
http://www.levhatsafon.com/

Sittenpä mukava uutinen Jerusalem marathon-sivustolta.
Suomi-tietoa on päivittynyt tapahtuman järjestäjän yhteistyötahojen Tour operators-sivulle, hyvä hyvä Kinnerettours.
Tästä pääset katsomaan:
http://www.jerusalem-marathon.com/jm-TourOperators-EN.aspx



TORSTAI 9.7.2015
Heinäkuun helteet juuri ja juuri kävivät suomenniemellä, mutta eivät sattuneet Helsingin reissulle, jossa vierailtiin tuttavapariskunnan kanssa. Sainpa tunnin mittaisella aamulenkillä hotelliltamme vierailla Helsinki-Vantaan lentokenttä maisemissa ja tässä muutama otos aamuiselta juoksubaanalta.
Keli oli mitä parhain, +15 astetta, ja aamuaurinko oli juuri noussut.

Oisko Finnairin päämaja?
Alkukiihdystä lenkillä!
Siellä se on - lähtevät ja tulevat!
Kehä III - hiljaista aamutuimaan!
Lenkkipolulle osui tämmönenkin viesti - elämästä kysymys!



MAANANTAI 13.7.2015
Etelän reissun jälkeen kävimme rouvan kanssa Sodankylässä, kun perheen nuorimmainen astui valtion leipiin ja pääsimme vanhempien tutustumispäivään mukaan. Mukava oli nähdä itsekin armeijan meininkiä pitkästä aikaa, onhan omasta alokasajasta vierähtänyt aikaa, elettiin syksyä 1979.
Olipa alokas saanut jo yhden kuntsarinkin; Cooperin testi 2800 metriä, joka oikein hyvä suoritus.

Tässäpä yksi alokasajan tutkituimpia kohteita, joka päivittäin monien katseiden alla:
Hyvin oli punkka petattu - lähes tiiliskivi-muotissa!

Alokas ryhdikäänä ja vierailija innoissaan!


Mutta mutta, tänään maanantaina sain ensimmäisen lenkin tehtyä shortsit jalassa. Näin kauas sai kesää elää ennenkuin kevyimmissä tamineissa sai "baanata".
Noin 2 tunnin verran etenin soratiellä, jota kylläkin kunnan kone kävi lanaamassa. Tämä vaikeutti menoa ja olipa lenkin jälkeen hieman tukkonen olo. Mutta hyvä että teistä pidetään huolta, ja pitänee seuraavalla kerralla miettiä tarkemmin minne pitkän lenkin tulee tekemään.

Huoltotyö menossa baanalla - huh, huh, jalat kovilla!


Tässä välissä myös mukavaa kuvaa etelä-Suomen reissulta, värikkäät marjat alkavat olla pikkuhiljaa parhaimmillaan. Itse odottelen vallankin hillasuolle pääsyä, joka onkin hyvä jalkojen "huoltopaikka", erilaisissa maastoissa on hyvä välillä taivaltaa.

Kesän herkut kohta käsillä!

Laitetaanpa tähän väliin kuva marjasta, jota pohjoisessa monet "metsästävät". Toki nämä hillat ovat raakoja vielä, mutta näitä siis löytynee tälle kesälle kotini lähialueen suolta. Kävin kurkkaamassa tilannetta eilen 14.7.2015.
Poimintakunnossa 2 viikon päästä!



TIISTAI 21.7.2015
Edellisestä juoksuharjoituspäivityksestä onkin vierähtänyt peräti 3 viikkoa, joten aika taas naputella blogiin päivitystä. Viimeksi innostin nostamaan juoksu-treenien määrää ja toivottavasti onnistui "tuubin toisessa päässä".
Nyt sitten voidaan edetä niin, että pidennetään juoksuharjoituksen osuutta. Edellisessä 1.7. olevassa tekstissä suosittelin 20-30 min. juoksukertoja. Nyt hieman pitempikestosta; 40 min/kerta
ja voit siellä juoksun lomassa vaihdella vauhtia (ota 3x n. 50-100 metrin osuus hieman reippaammalla tahdilla). Jos tuntuu reippaampi vauhti ottavan kovinkin lujille niin palaudu muutaman minuutin ajan kävellen, kuitenkin palaa takaisin rentoon juoksuun. Olisi hyvä, ettei pulssi nouse kovin korkealle harjoituksen lopussa, keskimääräinen sydämen lyönti 120x/min harjoituksen aikana. Toki silloin reippaamassa tahdissa nousee, ehkäpä n. 150 korkeimmillaan.

Pidetään 4 harj.kertaa viikossa voimassa; joista yksi voisi olla kävelyharjoitus (60-90 min.).
Muista edelleen venyttelyt varsinkin isoille lihasryhmille; pakarat, reidet(etu/taka), pohkeet.
Hyvä painottaa venyttelyjä ylävartalossa hartia/rintalihasten alueelle.
Yksi hyvä väline harjoitusten monipuolisuuden kannalta on kuminauha. Tällä välineellä saat yksinkertaisesti treenattua lihasten kestävyyden ja voimankin ominaisuuksia. Googlaapa sanalla kuminauhajumppa.

Itselläni on ollut ongelmia jalkojen kanssa. Etenkin etureidet vihoittelee ja aiheuttaa lenkkien alkuvaiheessa kipua ja vaativat parin kolmen kilometrin juoksun, jonka jälkeen ongelma pikkuhiljaa hiipuu. Mutta tämä on luonut nyt varjoa mahdolliseen Kempele Z-maratoniin. Nyt siis harkinnassa osallistunko?
Onneksi tämä on vain harrastus eikä saa muodostua pakoksi, iloinen mieli säilytettävä mukana ja kyllähän lenkillelähtö ja sielläolo pitää tuntua mukavalta, puhumattakaan loppufiiliksestä.

Onnea ja kärsivällisyyttä uusien ohjeiden sekä harjoitusten kanssa, edetään vähitellen...maaliskuuhun 2016 on vielä hyvin aikaa.



PERJANTAI 24.7.2015
Aamuherätyksen tiimoilta onnittelut vaimo-kullalle, synttäripäivää kun viettää. Aamupalan ja mansikkaherkkujen (Veera-tyttären yllätys) jälkeen virkistävä 1,5 tunnin treeni Metsokankaan pyöräteillä. Nyt 2 viikkoa aikaa Kempele Z-maratoniin ja aikomus kokeilla pitkien kävely-hissuttelulenkkien avulla selviytymistä tapahtumaan, säästäen jalkoja (olleet siis hiukka kipeinä) edetään pariviikkonen. Mutta, nyt sitten tänä päivänä herkutellaan.
Tämä herkku myös kiikarissa - kypsyvät vain hitaasti!
Veeran yllätysherkku synttäri aamussa

Ja laitetaan vielä yksi herkuttelukuva, joka nautittiin Kempeleessä Kauppakeskus Zeppelinin Crecian-ravintolassa. Hyvä palvelu ja maittava ruoka miellyttivät niin sankaria ja seuralaista.





LAUANTAI 25.7.2015
Blogipäivityksiä seuraavan parin viikon ajan tiheämpään maratonia ajatellen.
Nyt siis la-aamun reilu 2 tunnin lenkki takana; kävelyä puolet ja puolet juoksua. Kelvollinen olo treenin jälkeen antaa toivetta että Kempeleessä 8.8. juostaan. Nyt venytellään päivän aikana useampaan otteeseen, lihashuollolle huomiota.



SUNNUNTAI 26.7.2015
Su-aamu valkeni aurinkoisena ja eiköhän lenkkikamppeet päälle ja baanalle klo 06.30.
Tarkoitus oli käydä 20 kilometriä ja hyvin onnistuikin. Edestakaisin Metsokangas - Oulun Limingantulli - Metsokangas taittui keskimäärin 5,30 min kilometrivahdilla. Loppumatka alkoi jo painamaan, viimeiset 3 klometriä tullaankin pelkästään loivaan ylämäkeen, liekö siinä syynsä.
Baanalla yritin keskittyä askeltamisessa lyhyempään ja tiheämpään rytmiin ja oikeastaam onnistuikin pääsääntöisesti. Kuitenkin 13-14 km kohdalla huomasin, että askel veti vanhaan tapaan takaisin (pitempi askellus) ja piti keskittyä lyhyenmuotoiseen uuteen tapaan. On varmaan niinkin, että kun on tietyn mallin jo automatisoinut jaloille ja korvien väliin, niin uutta onkin vaikea ajaa sisään. Onhan 25-30 vuotta menty samalla kaavalla, mutta pyrkimys askeltamista lyhentämään vallankin kun reisissä on ollut vaivaa. Eilinen aktiivinen venyttely ja tämä askelrytmin muutos ehkäpä toi apua kipuihin, huomattavasti helpompi olikin nyt taivaltaa heti alusta alkaen. Seuraan nyt jalkojen tilannetta ja huominen meneekin lepopäivän merkeissä.

Tässä muutama otos viime päiviltä:
"Elävää vettä" - Raamatun totuus todelliseen elämään! 
Oulun Limingantulli - 2h:n aamulenkillä 26.7.2015 klo 7.00
Mielenkiintoinen kirja!


MAANANTAI 27.7.2015
Työpäivän päätteeksi enpä malttanut pysyä aloillaan vaan kotiintultua rullikset alle ja ei muuta kuin pyöräteille pukkimaan sauvoilla. Noin 1,5 tuntia mukavassa säässä välillä vastatuleen ja välillä myötätuuleen. Eilinen pitkä lenkki tuntui vielä aamulla jonkin verran varsinkin vasemmassa pakarassa, joka ollut myös kesän aikana toisinaan "esillä", mutta nyt rullalenkin jälkeen tuntuu hyvältä. Tulevan illan aikana venyttelyjä jaloille, jahka saamme ecuadorilais/espanjalais-vieraat kahvitettua.
Kaksi nuorta tyttöä vierailee kotonamme yöpyen muutaman vuorokauden, he ovat reilun 10-henkisen Espanja-ryhmän mukana Oulussa, seurakuntamme nuorisopastori Juan (kotoisin Ecuadorista Quitosta) on kutsunut heidät kotikaupunkiimme. Mukava saada "ulkomaista tunnelmaa" tähän suomalaiseen arkeen.
Mutta nyt siis venyttelemään...



KESKIVIIKKO 29.7.2015
Eilinen ilta-yö kurkkattiin Simojoen maisemissa hillasuolla veljen kanssa ja hyvin lykästi.
Noin 12 kiloa sain poimittua ja erittäin tyytyväinen täytyy olla siihen nähden mitä muilta tutuilta olen kuullut marjasatoa muualle tulevan. Hyvin jalat pelitti marjakeikan, toki palautumista tämän keskiviikkopäivän. Ohessa muutama kuva reisulta:
Pitkospuita pitkin kohti hillamättäitä; Simon Martimojärvi
Siinäpä niitä nyt on!
Illan saalis muotoutumassa!



PERJANTAI 31.7.2015
Viikko Kempele Z Maratoniin, joka juostaan 8.8.2015, jonne nyt sitten ilmoittauduttu.
Eilisen illan/yön retki Martimojärven soille (viimeistely treenit) tuotti taas mukavan marjasaaliin; nyt ehkä 11 kg raikkaita suon marjoja
Olin ystävä-Matin kanssa liikenteessä sekä tapasimme erään raahelaispariskunnan samoilla hillamailla. Minulle tuli vahinko auton avaimen katoamisen myötä, mutta sain apua auttavilta raahelaisilta  ja pääsimme kyllä takaisin Ouluunkin.
Linkki Kempele Z-maraton-sivustolle, kurkkaapa löytyykö muitakin tuttuja:
http://www.kempelemaraton.net/kempelezmaraton/

Jos suunnistat Kempeleen tapahtumaan juoksumielessä, niin viimeistele tulevalla viikolla rauhallisilla suorituksillasi. Pari kolme juoksutreeniä, n. 4-8 km:n väliltä, ei enää mitään raskasta lenkkiä.
Jos tulet puolikkaalle tai täydelle niin tankkaapa muutamaa päivää ennen juomisen ja ruokavalintojen kautta, hiilihydraattii-pitoista evästä varsinkin viimeiset kaksi päivää.
Jotkut tekevät ns. tyhjennyksen (kova juoksuharjoitus n. viikkoa ennen ja päälle hiilihydraattivapaa ravinto 3-4 pv), sitten hiilihydraatti-tankkausta suoritusta edeltävät 2-3 pv mutta itselläni se ei ole ollut mielessä, vaan menen normaalilla tavalla kohti tapahtumaa. Laitan tässä vielä muutaman kerran päivitystä ennen ensi lauantaita.
Ja olisipa mukava nähdä sitten Kempeleessä.


Ei kommentteja: