maanantai 8. tammikuuta 2018

VIIKKO 2 - WEEK 2

MAANANTAI - MONDAY 8.1.2018

Oulun alueen talvi on ollut lumirikas, varmaankin 50-60 cm tällä hetkellä. Ja lisää on tulossa. Pakkaskelien puolesta on ollut leuto, toki juuri tänään mittari laski -16 asteeseen, joka perin harvinaista tälle sesongille. Kahdeksan viikkoa matkan alkuun...ja lähtöviivalle.
Israel ja ylösnouseminen...Israel - what a waited moment
Olemme saaneet omana aikanamme nähdä kuinka Israelin valtio on syntynyt ja sen kuinka se on kehittynyt maailman valtioiden joukossa merkittävään asemaan. Mutta valitun kansan hengellinen herääminen ja ylösnousemus odottaa itseään, Israel ja juutalaiset kyllä odottavat Messiaan aikaa. Tähän Messiaan odottamiseen  ja ilmestymiseen kulminoituu heidän uskonsa ja suhteensa Jumalaan. 

Jesaja 66:8
Kuka on sellaista kuullut, kuka senkaltaista nähnyt? Syntyykö maa yhden päivän kivulla, tahi synnytetäänkö kansa yhdellä haavaa? Siionhan tunsi kipuja ja samalla jo synnytti lapsensa.
Hesekiel 11:17
Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Minä kokoan teidät kansojen seasta ja kerään teidät maista, joihin teidät on hajotettu, ja annan teille Israelin maan.

ISAIAH 66:8
When has such a story come to men's ears? who has seen such things? will a land come to birth in one day? will a nation be given birth in a minute? For when Zion's pains came on her, she gave birth to her children straight away.

EZEKIEL 11:17
Then say, This is what the Lord has said: I will get you together from the peoples, and make you come out of the countries where you have been sent in flight, and I will give you the land of Israel.


Okey, in the beginning of second week 2018 has been skiing near by my hobby places in 1970-1980`s. My icehockey playing was quite low finnish hockey division, but it was very interesting time. My "career" was about 30 years ago and I stopped icehockey 1987 and after that I have concentrated on running and skiing in my free time. And ofcourse near age of 60 I like to take sport more easily.


Täällä 1980-luvulla...play icehockey about 1983-1984

Nuoret koululaiset pelaa...young people in icehockey box
Tämän viikon alku on mennyt hiihdon merkeissä ja samalla muisteltu sekä katsastettu jääkiekon historiaa omalla kohdalla. Pelasin 1977-1986 jääkiekkoa 3-divisioonan tasolla ja tälläisia ulkokaukaloita silloin ja jotka edelleen ovat toki käytössä. Nykyään jo pelaavat 3-divarissakin sisätiloissa, joka omalla peli-ajalla oli vain kaukainen haave.


Koirilta hiihto kielletty...no skii training for dogs


Länsimaissa on viime aikoina ihmetelty, että mitäs se Israel valtiona oikein edustaa. On saatu lukea median kautta (länsimedia myös mukana), että valtion toiminta on rasistista, apartheid on ollut esillä, ja sekin että Israel hamuaa vain isompaa maa-aluetta Lähi-idän neliömetreistä. Näissä keskusteluissa nuori sukupolvi on tietysti ihmeissään, myös seurakunnallinen nuoriso. Monissa kristillisissä järjestöissä on ollut mietinnässä kuinka aktivoida nuoria ja nuoria aikuisia Israel-työn oikeanlaiseen aktiivisuuteen (raamatulliseen) ja monin paikoin ollaan huolissaan siitä että miten nuori sukupolvi saadaan tietoiseksi siitä mitä Israel todellisuudessa edustaa, kuinka se toimii ja miksi. Olennainen tekijä seurakunnissa on mielestäni se kuinka aiheesta opetetaan, tällöin vastuunkantajien rooli (mm. pastorit, vanhemmiston jäsenet) nousee esille. Seurakunnan vastuunkantajien olisi syytä saada läheisempään yhteistyöhön raamatullisten Israel-toimijoiden kanssa.
Tähän onkin hyvä laittaa esille tuore artikkeli esille, joka oli ennen joulua Ristin Voitto lehdessä.
Mielenkiintoinen mutta ehkäpä tähän päivään totuudellinen uutisointi:

Aiheellinen artikkeli...very interesting article
The article above tells something what is the situation for christian youth people in understanding Israel friendship in USA. And I think the same "problem" is also in Europe and also in Finland. Especially many christian organizations are worried for young people, they do not understand the bible connection in the right way. Many youth boys and girls read, hear and discuse Israel only by political issues and conflicts. When this generation is past...what will happen when the church has the new generation as leaders, so where will be the connection for Israel??


Edellä mainittuun ilmiöön pitäisi kiinnittää huomiota entistä enemmän, ja jo Vanhan Testamentin kirjoituksissa tulee selvästi esille se minkä vuoksi on syytä terävöittää asennetta ja myös seurakuntien kautta opetusta Israelista. Emme voi ohittaa jo pyhän kirjan alkuteksteissä esiintyvää ajatusta ja Jumalan ilmoitusta, jossa tulee asia yksiselitteisesti esille. Tässä eräs esimerkki:

5.MOOS. 7:6
Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on.

DEUTERONOMY 7:6
For you are a holy people to the Lord your God: marked out by the Lord your God to be his special people out of all the nations on the face of the earth.

This Bible verse (in the beginning of Old Testament) shows clearly how God is for Israel, the nation which is chosen from all nations.
That is one reason why we have to stand for Israel and also teach in the church clear biblical aspect for Israel. And we´ll find also many more other verses in the hole Bible, same message as above.
Even Jeesus from jewish backround..


Juutalaisia kohtaan esiintyy ympäri maailmaa merkittävää vastustusta, jota ei voi ymmärtää normaalin ajattelun tai toiminnan kautta. Tämä juutalaisviha, antisemitismi, kohdistuu samalla myös juutalaisten Jumalaa kohtaan, heidän uskontoaan kohtaan, kohdistuen ihmisiin eli rotuun ja valtioon. Aikamoinen kokonaisvaltainen vyöry kohti raamatullisia asetelmia. Jumalan silmäterä on tänään maailman silmätikku. Mediassa Israelia kuvataan enemmin sortoa harjoittavana miehittäjänä kuin omaa olemassaoloaan puolustavana kansana. Kun luemme Raamattua niin siellä kerrotaan kansan olevan tarkoitettu olemaan siunaksena koko maailmalle. On hyvä olla aktiivinen tätä silmällä pitäen, tehdä työtä yhteisen hyvän eteen - juutalaisten ja koko maailman parhaaksi.

SAKARJA 2:8
Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.


Maratoonari kävi ystävän kanssa tilaisuudessa joka puheenaiheena koko maailmassa; "Miksi rauhanneuvottelu Lähi-idässä on niin haastavaa". Siis Israel-Palestiina akseli.
Aihetta on hyvinkin vauhdittanut otsikoissa viime viikkoina mister Trump.
Vierailevat tahot osasivat puhua toki hyvin, ja muutamien esimerkkien ja vertausten avulla lämmittivät yleisöä. Kyllä siinä onnistuivat jos tilaisuuden loppussa aploodeja on vähänkin arvioimassa. Pekka Haavisto ja Jouni Suistola ovat vierailleet alueella omakohtaisesti, useita kertojakin, Mutta kyllä keskustelun värittyminen YK:hon ja myös rauhanturvaamis-agendaan sai tietynlaisen ilmapiirin. Olihan yhtenä tilaisuuden järjestäjänä Rauhanturvaajat. Itse en niinkään ajattele alueelle rauhan takeita YK:n kautta, sillä järjestön puolueellisuus Israel-Palestiina asiassa on ilmiselvä. Kertoohan sekin jotain jo kuinka YK:ssa äänestetään asioista liittyen Israeliin. Tästä tietyn johtopäätöksen ovatkin israelilaiset tehneet - eikä ihme.
Tänne tänään la-ehtoona...interesting issue
Rauhako tänne by YK...large area for the peace?
Keskustelussa toki tuli esille monia hyviä ja tosiasioihin perustuvia argumentteja; mm. kuinka terrorismi on lähtöisin islam-johtoisista tahoista. Sekin miten naisten asema on alueella ala-arvoinen ja kuinka korruption kautta ovat monet arabitahot (päättäjät/johtajat) vain päässeet nauttimaan omia etujaan varsinaisen kansan jäädessä toissijaiseksi näyttämöllä.

Kaiken kaikkiaan oli hyvä vierailla tilaisuudessa ja yllätyin itsekin kuinka paljo paikalla oli väkeä - olihan kyseessä la-iltapäivä/ilta.


What a different evening for maraton runner, I just joined meeting in my hometown and where discussing for peace in Middle east. It was in one lutheran church meeting hall and there were two finnish professional about this situation. Pekka Haavisto (also one candidat in the end of january president election) and Oulu university historical professor Jouni Suistola. They shared knowledge and experiences in middle east different kind of events. On their opinion the peacemaker is UN, and especially they were glad based on finnish peacekeepers success in many conflicts.

I do not trust UN, and when Israel has also very bad influence how UN works...it is obviously logical that this jewish state do not trust world wide organization.

In the meeting there was quite lot of people, and that was good. Also speekers could tell main point why the middle has so diffucult history under many dacades. Women`s rigts are just under zero, many arabic countries has "terroric" islam, and there is a lot corruption in arabic leaders and normal people stay out of benefits.

JOHN 14:27 May peace be with you; my peace I give to you: I give it not as the world gives. Let not your heart be troubled; let it be without fear.
PSALMS 122:7
May peace be inside your walls, and wealth in your noble houses.

PS. 122:7
Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. 
JOH. 14:27  Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Maratoonarin vastaus...answer of runner

Ei kommentteja: